4321

Tartuin Paul Austerin jättimäiseen romaanijärkäleeseen 4321 odottavin mielin. En muista koskaan lukeneeni noin monisivuista teosta ja lukeminen tuntuikin ihan konkreettisesti hieman hankalalta: kirjan kannatteleminen käsissään tuotti painonsa vuoksi hieman ongelmia!

Olin lukenut muutaman arvioinnin tai esittelyn romaanista etukäteen ja odotukseni olivat aika korkealla. Auster on epäilemättä yksi aikakauden suurista kirjailijoista. En ollut kuitenkaan oikein osannut varautua romaanin rakenteeseen, siihen kuinka Archie Fergusonin tarina lähtee etenemään.

Kirja käynnistyy prologista, jossa kerrotaan hänen isoisänsä saapuminen Amerikkaan ja suvun varhaiset vaiheet. Archien tarina käynnistyy tietenkin varhaisesta lapsuudesta, ensimmäisistä vuosista. Kirjan koko idea pohjautuu sattumanvaraisuuteen, siihen, kuinka jokin asia tai tapahtuma vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka ovat tapahtumassa osallisina. Kuinka elämänpolku voi ikään kuin valita uomansa, johon suuntaan kulku lähtee etenemään. 

Archien tarinassa seurataan neljää erilaista polkua, johon perheen tai hänen itsensä tekemät valinnat olisivat saattaneet hänet viedä. Valinnoista riippumatta ihmisen ympärillä on kuitenkin samoja henkilöitä, ehkä hieman eri rooleissa eri valinnoista johtuen. Ihmisellä on tietyt perityt ja opitut ominaisuudet, jotka vaikuttavat hänen elämänsä kulkuun, joko voimakkaammin tai heikommin. Oikeastaan tuota valintojen tuomaa polkua voisi haarauttaa lukemattomia kertoja, aina uudestaan ja uudestaan jokaisesta elämän tapahtumasta. Onneksi Auster päätyi vain neljään polkuun, niidenkin seuraamisessa oli hieman haastetta. 

Jos nyt aloittaisin kirjan lukemisen alusta, tekisin ehkä muutaman muistiinpanon, jossa lyhyesti kirjaisin ylös eri henkilöiden merkityksen ja roolin Fergusonin elämässä. Niin arvaamattomasti elämä romaanissa kulkuaan kulki, että välillä jouduin todella miettimään henkilöiden suhteita toisiinsa kunkin elämänkohtalon kohdalla.

Romaanissa käydään myös läpi paljon Amerikan historiaa ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Mikäli ne kiinnostavat, romaani tuntunee vielä rohkeammalta ja taidokkaammalta.

Mielenkiintoinen, ilman muuta. Aineksia olisi ollut jopa kokonaiseen kirjasarjaan. Tämän jälkeen on pakko tarttua johonkin kevyeen ja kevyeen, niin kokonsa kuin sisältönsäkin puolesta.

Iltalaulaja

Kati Tervo on ennestään tuttu kolumnien kirjoittajana, hänen romaanejaan en ollut aiemmin lukenut. Kolumneissa teksti on sujuvaa ja näkökulmat mielenkiintoisia, hyvälle mielelle saattavia. Taitavaa tekstiä oli tarjolla myös romaanissa.

Iltalaulajassa saamme näköalapaikan taitelija Ellen Thesleffin kesänviettoon kesäpaikassaan maaseudulla taiteilijan ollessa jo elämänsä ehtoopuolella. Tarinassa toisena päähenkilönä toimii kylältä kesäpiiaksi palkattu Taimi, jonka omia unelmia peilaillaan taiteilijan elämään.

Taiteilijan ikääntyminen yhdessä kesäpaikan rapistumisen rinnalla, luopuminen entisestä, luovuuden kanssa kamppailu...tällaisia teemoja romaanissa nousee esille. Rinnalla kulkevat nuoren Taimin haaveet tulevaisuudesta, ihastumisen aavistus, kuuluisan taiteilijan ihailu.

Romaani on taitava tämän hetken kuvaus yhdestä taiteen kesästä, hetkestä menneen ja tulevan välissä. Nopealukuinen, pari sataa sivuinen teos oli mukava lukukokemus toisen tyyppisten kirjojen lomassa. 

Tämän lähemmäs taiteilijaelämäkertoja tuskin omassa lukuhistoriassani lähivuosina tulen pääsemään. Helmet-lukuhaasteessa siis kohtaan 20. Taiteilijaelämäkerta.

Viimeiset polttarit

Tällä kertaa Roope Lipasti tuo eteemme joukon ystäviä vuosien varrelta, jotka kokoontuvat ystävänsä polttareihin. Viimeistä kertaa. Nämä tosin ovat jo kymmenennet polttarit kyseiselle ystävälle. Ja joka tosin itse on ollut kuolleena jo joitakin vuosina. Mutta ihan tavallisista aineksistahan ei kirjailija lähde liikkeelle yleensä muulloinkaan.

 

Kesäisen viikonlopun aikana ennätetään päivittää kuulumisia, kisailla perinteinen kisa, jossa tällä kertaa on kyllä huomattavasti suurempi potti voitettavana...hoitaa parisuhteen asioita ja pilatakin muutama parisuhde, luoda ehkä uusikin, nähdä lapsen ensi konttaus, saunoa, juoda, syödä, saunoa, juoda...

 

Tunteet ovat näillä miehillä pinnassa ja pinnan alla; iloa, kateutta, surua ja syyllisyyttä riittää jokaiselle. Miesten keskinäinen ystävyys näyttäytyy yhtä sekalaisena kuin olisi vastaava naistenkin viikonloppu varmaan onnistunut tuomaan esille. Miesjoukon organisaattorina on toiminut jo vuosia Maija, häneen he kaikki ovat tottuneet luottamaan, mutta nyt on Maija suunnitellut elämää suuremman yllätyksen...

 

Kyllähän Lipastia kannattaa lukea. Tämä teos oli varmastikin parhaasta päästä. Tekstin joukossa vilisi kuolemattomia oivalluksia, kelpo aforismeja elämästä, ne olisi jopa kannattanut noukkia sieltä seasta ylös, koska kummasti ne unohtuvat lukemisen jälkeen.

 

 

 

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

Jojo Moyes on kyllä taitava kirjoittaja ja tarinan kuljettaja. Yksikään lukemani romaani, joka on hänen "kynästään" lähtöisin, ei ole tuottanut pettymystä, päin vastoin. Tällä kertaa liikutaan kahdessa ajassa, ensimmäisen maailmansodan aikaisessa ranskalaisessa kylässä sekä kaksituhattaluvun alkupuolen Lontoossa. Yhdistävä tekijä on pieni taulu, Sophien muotokuva, jonka vaiheita romaani lähtee aukomaan. 

Taitavasti kerrottu tarina tuo eteen arkipäivän sodan jaloissa, selviytymiskamppailun tavallisten ihmisten elämässä, vaikka varsinainen rintama ei ihan vierellä olekaan. Kaikesta on puutetta, miehitysjoukot määräävät elämisen tahdin ja säätelevät ruoka-annoksetkin.
Lukija kyllä ymmärtää millä ehdoilla Sophie pitää perheensä puolta ja miettii ratkaisuja pärjäämiseen. Saksalainen komendantti viehättyy muotokuvasta ja alkuperäisestä muotokuvan kohteesta. Sophie on vaikeiden valintojen edessä. 

Vajaan sadan vuoden kuluttua muotokuvan maalanneen miehen sukulaiset lähtevät käymään oikeutta taideteoksen omistuksesta. Onko muotokuva varastettu sodan aikana ja näin ollen kuuluisi palauttaa suvulle vai pystyykö nykyinen omistaja osoittamaan taulun liikkeet laillisiksi? Tarina siis kietoutuu taulun ympärille, mutta niin taidokkaasti kuvaten alkuperäisen omistajan elämää kuin myös nykyisen omistajan Liv Halstonin tilannetta, että tuntuu kuin kahden tuttavan elämän kulusta lukisi. Liv sai taulun huomenlahjaksi aviomieheltään. Nyt, nuorena leskenä, hän kokee ettei pysty luopumaan juuri tuosta yhdistävästä tekijästä mieheensä. 

Tästä on oikeastaan turha sanoa enempää. Se täytyy vain lukea.

Loistavaa, että sattumalta Helmet-lukuhaasteen kohdan "30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan" sai kuitattua näin nautittavalla lukukokemuksella!

Hammaskeiju

Antti ja Paavo Pasanen starttaavat koulutaipaleelle! Tutuksi tulevat Wilma-viestit ja IP-kerhot, vanhempainyhdistys ja opettajan yhteydenotot...pikaiset lähdöt kesken työpäivän hätäisten puhelujen jälkeen, sydän kurkussa kotiovelle saapuminen ja suljetun IP-kerhon autio pihamaa...

Voi niin on tutun tuntuista tuo Paavon koulunkäynnin aloitus! Ja niin totta sekin, että kun äsken pienen eskarilaisen ei tarvinnut vielä kovin paljon osata, niin yht`äkkiä kesäloman jälkeen pienen koululaisen täytyykin tulla toimeen omin avuin jo vaikka missä tilanteissa. Ja Paavollahan niitä tilanteita piisaa... 
Tosin isäänsä on poika tainnut tulla, sillä tilanteita tuntuu löytyvän myös itse Antille...helsinkiläiset poliisikonstaapelitkin tulevat tutuiksi gerbiilien kera!

Ekaan kouluvuoteen mahtuu onneksi myös ilonaiheita ja onnistumisia. Paavolla on kavereita ja vahva oikeudentaju, joka tosin aina ei helpota välien selvittelyissä. Mutta kyllä vuosi aika rankat piirteensä näille miehille näyttää. Onnenhetkien jälkeen mustia pilviä riittää. Kun omien ongelmien lisäksi Antti saa kantaakseen myös veljensä vastoinkäymiset, on väkisinkin pysähdyksen paikka. 

Todellisen elämän makuinen romaani Eve Hietamiehen käsistä jälleen. Huumoria ja tilannekomiikkaa riittää, mutta kieltämättä Antti syvemmissä vesissä tässä teoksessa seilaa kuin aiemmin. Ei niin kevyt luettava, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

Kuinkahan Paavon kouluvuodet jatkuvat? Teinielämää ei uskalla kuvitellakaan...

Helmet- lukuhaasteessa kohtaan 19 "kirja käsittelee vanhemmuutta".

Perintötila

Olipa mukava kuulla ja "tavata" taas pitkästä aikaa norjalaisen Neshovin tilan väkeä! Tuntuu kuin kuulumiset olisivat päivittyneet harvemmin tavattujen sukulaisten kesken! Suosittu Berliininpoppelit- trilogia on siis saanut kaivatun jatko-osan. Aika kauan Anne B. Ragde aluksi kertoilee tanskalaisperheen Krummen ja Erlendin kuulumisia ennen kuin tarina etenee perille Perintötilalle, toki tärkeää oli kuulla heidän suloisista lapsukaisistaan ja synnytyskokemuksistaan. Torunnin tie takaisin Neshovin tilalle vaatii aikaa ja suuria päätöksiä, mutta näinhän sen kuuluikin mennä. Ja ihana kuulla, että vanhuksella on vihdoin asiat hyvin ja viihtyisät oltavat palvelukodissa. Ja sympaattinen hautausurakoitsija Margido...onneksi elämän pakasta nousee hänellekin välillä muuta kuin mustia kortteja. 

Jos et ole tutustunut vielä Neshovin tilan väkeen, niin suosittelen. Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt ovat trilogian aiemmin ilmestyneet osat. Sukutarina ei ole paikoin kaunista luettavaa, mutta tyylikkäästi kerrottua kyllä. Ja paras osa on tämä viimeisin, Perintötila. 
Jään odottamaan kuulumisia Torunnin ja Margidon yhteisen yritystoiminnan alusta. Ja olen melko varma, että Neshovin tilallakin vielä jotain tapahtuu. 
Eikö niin Anne B. Ragde?

Helmet- lukuhaasteessa tämä kirja pääsee ehdottomasti Erlendin ansiosta kohtaan 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

 

Parillisia ja parittomia

Jojo Moyes onnistuu jälleen tuottamaan miellyttävän lukukokemuksen, tällä kertaa romaanillaan Parillisia ja parittomia. Tätä teosta suosittelisin ehkä ensimmäisenä hänen tuotannostaan, jos et ole aiemmin hänen kirjoihinsa tutustunut. Kuuluisin tähän mennessä lienee Kerro minulle jotain hyvää. Koskettava se olikin, ilman muuta.

Yksinhuoltajaäiti Jess on ihmeissään rahapulan, lasten ongelmien ja koulutuksen, entisen puolisonsa ja vaikka minkä muun ongelman keskellä, kun tutustumme häneen kirjan alkulehdillä. Kun asiat lähtevät vyörymään, tapahtuukin sitten muutamassa päivässä merkillisen paljon asioita. Tapahtumien pyörteeseen ajautuu vähän vahingossa mukaan myös rahamies Ed, joka kaipaa pientä aikalisää omaan elämäänsä. Tarina etenee varsinaisena road moviena kahden aikuisen, kahden lapsen ja jättikoiran matkatessa henkilöautossa kuuttakymppiä Etelä- Englannista kohti Skotlantia... Matkan aikana moni asia näyttäytyy uudessa valossa, uusia lehtiä kääntyy ja ovia avautuu. Ja niin käy, kuten välillä oikeassakin elämässä, löytyy uusi ratkaisu, kaikki näyttää hetken hyvältä, kunnes tapahtuu jotain uutta odottamatonta ja pakka hajoaa jälleen.

Romaaniin mahtuu paljon aiheita; kiusaamisesta erityislahjakkuuteen, taloudellisista vaikeuksista sijoitustuottoihin, yksinäisyydestä uusiin ihmissuhteisiin. Mutta vahvimpana kaiken keskellä ja yllä vaikuttaa usko hyvään, usko parempaan, usko siihen, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus myös onnistua omassa elämässään. Helmet-lukuhaasteessa sijoitin tämän romaanin kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin. Lopulta kuitenkin. Ihana kirja.

Kuka on pomo

Sophie Kinsella ilahduttaa kepeällä ja taitavalla tekstillään (ja sujuvalla suomennoksella Kaisa Kattelus tietenkin) meitä viihdyttävien romaanien ystäviä. Himoshoppaaja- hahmo on esiintynyt kahdeksassa romaanissa, niistä kaikkia en ole ollut kiinnostunut lukemaan, mutta nämä muut, itsenäiset teokset, olen kaikki lukenut.

 

Nuoren naisen kimpoilua Lontoon hektisessä miljöössä ja takkuavaa urakehitystä brändäysfirmassa on tarjolla tässä romaanissa. Ja kuten arvata saattaa, kaikki ei suju niin kuin haavekuvissa, vaan vaikeuksia on vastassa. Onneksi päähenkilö Katiella on taustalla turvanaan maaseudun rauha ja kotitila, jonne hän pääsee "sapattivapaalle" nuolemaan haavojaan. Samalla Katie auttaa isäänsä tämän uusimmassa liikeideassa, Anstersin maatilamatkailussa. Liiketoiminta käynnistyy niin hyvin, että se huomataan Lontoossa asti. Ja yllättäen vieraiden joukosta löytyykin tuttavia entisestä elämästä... Elämysmatkailun kautta voidaankin tarjota todella yksilöllisiä palveluja, varsinkin entiselle pomolle...

Mikään ei koskaan ole ihan sitä miltä näyttää, ei luksuselämässä liitelevä pomokaan. Todellisuus on monivivahteisempi kuin ennalta voi arvata ja hiljalleen vyyhti työpaikan asioista alkaa purkautua.

 

Huumorilla ryyditetty hyvänmielen romaani. Kannattaa lukaista!

 

Löysin kirjaston pöydältä esitteen Helmet-lukuhaasteesta 2018. Haasteessa on ideana sijoittaa lukemansa kirjat 50 erilaiseen kategoriaan tai erilaisen aihepiirin yhteyteen. Sen listauksessa sijoitin tämän romaanin kohtaan 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Kirjassa esille tuleva Some- maailma ja mainosbrändäys soveltuvat mielestäni populaarikulttuuri- otsikon alle.

 

 

 

Tilinpäätös kirjavuodesta 2017

Kuluneen vuoden aikana merkitsin luetuksi kaikkiaan 55 kirjaa. Pääpaino ehdottomasti romanttisilla tai vastaavilla kaunokirjallisilla teoksilla, koska, kuten sanottu, haluan romaanilta hyvää mieltä ja rentouttavaa olotilaa. 

Listaan tähän lyhyesti muutamalla sanalla ne kirjat, joista syystä tai toisesta en blogiin vuoden aikana kirjoittanut. Kaikkia niitä suosittelen kuitenkin luettaviksi, joten kirjaa vain ylös!

Nora Roberts: Tästä päivästä lähtien
Nora Roberts: Nainen kuin tulta
Fiona Harper: Joulun hohtoa, joulun huolia
 - Mukavia romanttisia tarinoita pokkarikansien sisällä. Mukavia taukoja arkeen.

Tuija Lehtinen: Ruusunnuppu
Tuija Lehtinen: Onnentyttö
Tuija Lehtinen: Maria
- Yhteisniteessä "Miehiä ja menestystä" löytyivät kaikki kolme Lehtisen jo 90-luvulla kirjoittamaa romaania. Lienen lukenut ne silloin aikoinaan jo kertaalleen. Verraton lukupaketti kesälomalle, pääosissa reippaat nuoret naiset, jotka eivät arastele ottaa elämän ohjaksia näppeihinsä. Samalla sydänsurut saavat kyytiä, tai joille kuille niitä syntyy lisää...!

Danielle Steel: Osoitteena Charles Street 44
- Menneinä vuosina luin kaikki Steelin romaanit sitä mukaa suunnilleen kuin niitä suomennettuina ilmestyi. Sitten kirjoitustyylissä tapahtui jotain; tarinoissa toistettiin joka toisella sivulla samoja asioita, joita oli jo moneen kertaan kerrottu. Ikään kuin lukija ei niitä muistaisi vähemmällä. Se tapa ärsytti todella paljon ja nykyään tartun Steelin kirjoihin hieman empien. Juoni ja henkilöt ovat kyllä edelleen entisen kaltaisia, mutta jankkaavuus aliarvioi lukijaa. Kokeile itse, valitse jokin Steelin varhaisen tuotannon teos ja sitten viime vuosien kirja, huomaatko eron?

Ulla-Lena Lundberg: Jää
- Finlandia- voittaja vuodelta 2012. En tiedä, miksi en saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä omaa päivitystä. Alunperinkin kirjaan tarttuminen siirtyi ja siirtyi. Kirja oli hidaslukuinen. Vaikka se paljon suitsutusta on saanutkin, minä en häikäistynyt. Taidokasta saaristomeren elämän kuvausta, totta kai. Todentuntuista huomiointia nuoren pastorin ja pastorin perheen työstä ja elämästä, kyllä vain. Ehkä syynä oli ajatus jo ennakolta, että jotain pahaa tulee tapahtumaan. Niin kuin Laila Hirvisaari jossain haastattelussaan sanoi tästä romaanista, hän ei halua lukea kirjaa, koska siellä odottaa lapsen hukkuminen jäihin. No, hänelle ja muille voin sanoa: Ei odota, ei siinä niin käy.

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
- Toinen, joka olisi ehdottomasti ansainnut oman tekstin on tietenkin tämä Mustosen "Syrjästäkatsojan tarinoita"- sarjan viides osa. Selityksenä lienee se, että luin sen kesällä, jolloin en blogia päivittänyt ja sen jälkeen kirja on tainnut olla enimmäkseen lainassa tuttavilla. Mustonen avaa taitavasti ikkunoita historian julkkisten olohuoneisiin kuvitteellisten henkilöhahmojen kautta. Kiinnostavaa lähihistorian kuvausta ja mukana ihana ripaus "Entäs jos näin olisikin ollut"- ajatusta. Jos joku Kirsti onkin oikeasti Edelfeltin tytär...

Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
- Kumpikin näistä sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja kuten nimistä voi päätellä, tarinat etenevät kirjeenvaihdon myötä. Miljööt ja henkilöt ovat hyvin eri tyyppiset. Luin nämä teokset peräkkäin, joten niiden tietty samankaltaisuus korostui varmaankin sen myötä. Sota tulee aina iholle, äänen tai kirjeenkin kautta. Ihmisten kohtalot limittyvät toisiinsa, niin sotatantereella kuin kotirintamalla. Kiinnostavat kirjat.

Jaana Taponen: Taikamatto
- No. Taponen kirjoittaa kiinnostavasti ja sujuvasti. Ja heittää yllättäen silmien jonkin rohkean kohtauksen. Sitten taas ostetaan maitoa ja leipää... Saman tyylisiä ovat hänen aiemmatkin kirjansa. Tämä romaani sijoittuu kirjallisuuden kustannusmaailmaan, joten hän ehkä tietää, mistä kirjoittaa?

Juha Vuorinen: Poikittaisella kynällä
- Supliikkimies, tuttu tv:stä, kirjallinen anti on ehkä kuitenkin härskimpää kuin puhuttu teksti ohjelmissa. Kirja koostuu ajankohtaisista kommenteista ajan ilmiöihin, kannattaa siis lukea vastaavat teokset heti kun ne uunista ulos tulevat. Vanhoja juttuja kun ei jaksa enää itsekään muistella.

No niin. Nyt on muistikirja ja pöytä puhdas uuden kirjavuoden alkaa. 
Katsotaan innostaako Helmet- lukuhaaste 2018 minua uusien tuttavuuksien pariin. Yöpöydällä ainakin odottaa jo mukava pino kiinnostavia kirjoja!

Joulun rauhaa

Olin säästänyt tai jättänyt odottamaan joulun pyhien ajalle luettavaksi kaksi jouluaiheista pokkaria: Julia Williamsin Joulun rauhaa sekä Sarah Morganin Joulutaikaa Manhattanilla.

Joulutaikaa Manhattanilla olikin ihana romanttinen hömpsäys luettavaksi joululoman alkuun; joulun vihaaja kohtaa joulun rakastajan ja kas, yllättäen, he tuntevatkin voimakasta vetoa toisiinsa. Aluksi ei käy hyvin, mutta lopulta he huomaavat, kuinka eivät tule ilman toisiaan toimeen. Sopankeittäjänä mukana hyörii isoäiti, joka tietää jo heti alkuunsa, kuinka asioiden tulisi mennä. Ah, kuinka mukavaa luettavaa arkisen aherruksen vastapainoksi. Täydellinen rentouttava lukukokemus, vaikkakin toinen henkilöistä oli karmaisevien trillereiden kirjoittaja ja toinen täydellinen juhlasuunnittelija/kokki, jolle mikään ei ollut mahdotonta...!

Odotin hieman samankaltaista kepeyttä myös toiselta joulutarinalta. 
Muistin kyllä lukeneeni idyllisestä Hope Christmasin kylästä joskus aiemminkin ja muistin, että kirja kertoi paljon myös vastoinkäymisistä ja elämän erinäisistä hankaluuksista. Niinpä en suuresti yllättynyt, kun kirjassa käytiin läpi kokonainen vuosi kolmen naisen ja heidän perheidensä elämästä. 
Cat, Pippa ja Marianne ovat perheenäitejä,  ystävyksiä, joita jokaista kohtaa eri tyyppiset vastoinkäymiset vuoden mittaan. Ystävyys lujittuu, mutta perhesuhteissa tapahtuu monenlaista; sairautta, syntymää ja kuolemaa. 
Tarina ei ole pelkästään kepeä, mutta luottaen siihen, että jouluun mennessä jotain positiivistakin tapahtuu, pystyy kirjan kuitenkin melko joutuisasti lukemaan. 
Tarjolla on koskettavia hetkiä, niin onnellisten, kuin surullistenkin tähtien alla. Elämä on. Ja sopivissa väleissä vilahtaa mystinen hahmo, joka tuntuu aina tietävän, mitä kukin juuri silloin eniten tarvitsee...ollaanhan kylässä nimeltä Hope Christmas...