Jojo Moyes on kyllä taitava kirjoittaja ja tarinan kuljettaja. Yksikään lukemani romaani, joka on hänen "kynästään" lähtöisin, ei ole tuottanut pettymystä, päin vastoin. Tällä kertaa liikutaan kahdessa ajassa, ensimmäisen maailmansodan aikaisessa ranskalaisessa kylässä sekä kaksituhattaluvun alkupuolen Lontoossa. Yhdistävä tekijä on pieni taulu, Sophien muotokuva, jonka vaiheita romaani lähtee aukomaan.
Taitavasti kerrottu tarina tuo eteen arkipäivän sodan jaloissa, selviytymiskamppailun tavallisten ihmisten elämässä, vaikka varsinainen rintama ei ihan vierellä olekaan. Kaikesta on puutetta, miehitysjoukot määräävät elämisen tahdin ja säätelevät ruoka-annoksetkin.
Lukija kyllä ymmärtää millä ehdoilla Sophie pitää perheensä puolta ja miettii ratkaisuja pärjäämiseen. Saksalainen komendantti viehättyy muotokuvasta ja alkuperäisestä muotokuvan kohteesta. Sophie on vaikeiden valintojen edessä.
Vajaan sadan vuoden kuluttua muotokuvan maalanneen miehen sukulaiset lähtevät käymään oikeutta taideteoksen omistuksesta. Onko muotokuva varastettu sodan aikana ja näin ollen kuuluisi palauttaa suvulle vai pystyykö nykyinen omistaja osoittamaan taulun liikkeet laillisiksi? Tarina siis kietoutuu taulun ympärille, mutta niin taidokkaasti kuvaten alkuperäisen omistajan elämää kuin myös nykyisen omistajan Liv Halstonin tilannetta, että tuntuu kuin kahden tuttavan elämän kulusta lukisi. Liv sai taulun huomenlahjaksi aviomieheltään. Nyt, nuorena leskenä, hän kokee ettei pysty luopumaan juuri tuosta yhdistävästä tekijästä mieheensä.
Tästä on oikeastaan turha sanoa enempää. Se täytyy vain lukea.
Loistavaa, että sattumalta Helmet-lukuhaasteen kohdan "30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan" sai kuitattua näin nautittavalla lukukokemuksella!
Antti ja Paavo Pasanen starttaavat koulutaipaleelle! Tutuksi tulevat Wilma-viestit ja IP-kerhot, vanhempainyhdistys ja opettajan yhteydenotot...pikaiset lähdöt kesken työpäivän hätäisten puhelujen jälkeen, sydän kurkussa kotiovelle saapuminen ja suljetun IP-kerhon autio pihamaa...
Voi niin on tutun tuntuista tuo Paavon koulunkäynnin aloitus! Ja niin totta sekin, että kun äsken pienen eskarilaisen ei tarvinnut vielä kovin paljon osata, niin yht`äkkiä kesäloman jälkeen pienen koululaisen täytyykin tulla toimeen omin avuin jo vaikka missä tilanteissa. Ja Paavollahan niitä tilanteita piisaa...
Tosin isäänsä on poika tainnut tulla, sillä tilanteita tuntuu löytyvän myös itse Antille...helsinkiläiset poliisikonstaapelitkin tulevat tutuiksi gerbiilien kera!
Ekaan kouluvuoteen mahtuu onneksi myös ilonaiheita ja onnistumisia. Paavolla on kavereita ja vahva oikeudentaju, joka tosin aina ei helpota välien selvittelyissä. Mutta kyllä vuosi aika rankat piirteensä näille miehille näyttää. Onnenhetkien jälkeen mustia pilviä riittää. Kun omien ongelmien lisäksi Antti saa kantaakseen myös veljensä vastoinkäymiset, on väkisinkin pysähdyksen paikka.
Todellisen elämän makuinen romaani Eve Hietamiehen käsistä jälleen. Huumoria ja tilannekomiikkaa riittää, mutta kieltämättä Antti syvemmissä vesissä tässä teoksessa seilaa kuin aiemmin. Ei niin kevyt luettava, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Kuinkahan Paavon kouluvuodet jatkuvat? Teinielämää ei uskalla kuvitellakaan...
Helmet- lukuhaasteessa kohtaan 19 "kirja käsittelee vanhemmuutta".
