4321

Tartuin Paul Austerin jättimäiseen romaanijärkäleeseen 4321 odottavin mielin. En muista koskaan lukeneeni noin monisivuista teosta ja lukeminen tuntuikin ihan konkreettisesti hieman hankalalta: kirjan kannatteleminen käsissään tuotti painonsa vuoksi hieman ongelmia!

Olin lukenut muutaman arvioinnin tai esittelyn romaanista etukäteen ja odotukseni olivat aika korkealla. Auster on epäilemättä yksi aikakauden suurista kirjailijoista. En ollut kuitenkaan oikein osannut varautua romaanin rakenteeseen, siihen kuinka Archie Fergusonin tarina lähtee etenemään.

Kirja käynnistyy prologista, jossa kerrotaan hänen isoisänsä saapuminen Amerikkaan ja suvun varhaiset vaiheet. Archien tarina käynnistyy tietenkin varhaisesta lapsuudesta, ensimmäisistä vuosista. Kirjan koko idea pohjautuu sattumanvaraisuuteen, siihen, kuinka jokin asia tai tapahtuma vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka ovat tapahtumassa osallisina. Kuinka elämänpolku voi ikään kuin valita uomansa, johon suuntaan kulku lähtee etenemään. 

Archien tarinassa seurataan neljää erilaista polkua, johon perheen tai hänen itsensä tekemät valinnat olisivat saattaneet hänet viedä. Valinnoista riippumatta ihmisen ympärillä on kuitenkin samoja henkilöitä, ehkä hieman eri rooleissa eri valinnoista johtuen. Ihmisellä on tietyt perityt ja opitut ominaisuudet, jotka vaikuttavat hänen elämänsä kulkuun, joko voimakkaammin tai heikommin. Oikeastaan tuota valintojen tuomaa polkua voisi haarauttaa lukemattomia kertoja, aina uudestaan ja uudestaan jokaisesta elämän tapahtumasta. Onneksi Auster päätyi vain neljään polkuun, niidenkin seuraamisessa oli hieman haastetta. 

Jos nyt aloittaisin kirjan lukemisen alusta, tekisin ehkä muutaman muistiinpanon, jossa lyhyesti kirjaisin ylös eri henkilöiden merkityksen ja roolin Fergusonin elämässä. Niin arvaamattomasti elämä romaanissa kulkuaan kulki, että välillä jouduin todella miettimään henkilöiden suhteita toisiinsa kunkin elämänkohtalon kohdalla.

Romaanissa käydään myös läpi paljon Amerikan historiaa ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Mikäli ne kiinnostavat, romaani tuntunee vielä rohkeammalta ja taidokkaammalta.

Mielenkiintoinen, ilman muuta. Aineksia olisi ollut jopa kokonaiseen kirjasarjaan. Tämän jälkeen on pakko tarttua johonkin kevyeen ja kevyeen, niin kokonsa kuin sisältönsäkin puolesta.

Iltalaulaja

Kati Tervo on ennestään tuttu kolumnien kirjoittajana, hänen romaanejaan en ollut aiemmin lukenut. Kolumneissa teksti on sujuvaa ja näkökulmat mielenkiintoisia, hyvälle mielelle saattavia. Taitavaa tekstiä oli tarjolla myös romaanissa.

Iltalaulajassa saamme näköalapaikan taitelija Ellen Thesleffin kesänviettoon kesäpaikassaan maaseudulla taiteilijan ollessa jo elämänsä ehtoopuolella. Tarinassa toisena päähenkilönä toimii kylältä kesäpiiaksi palkattu Taimi, jonka omia unelmia peilaillaan taiteilijan elämään.

Taiteilijan ikääntyminen yhdessä kesäpaikan rapistumisen rinnalla, luopuminen entisestä, luovuuden kanssa kamppailu...tällaisia teemoja romaanissa nousee esille. Rinnalla kulkevat nuoren Taimin haaveet tulevaisuudesta, ihastumisen aavistus, kuuluisan taiteilijan ihailu.

Romaani on taitava tämän hetken kuvaus yhdestä taiteen kesästä, hetkestä menneen ja tulevan välissä. Nopealukuinen, pari sataa sivuinen teos oli mukava lukukokemus toisen tyyppisten kirjojen lomassa. 

Tämän lähemmäs taiteilijaelämäkertoja tuskin omassa lukuhistoriassani lähivuosina tulen pääsemään. Helmet-lukuhaasteessa siis kohtaan 20. Taiteilijaelämäkerta.

Viimeiset polttarit

Tällä kertaa Roope Lipasti tuo eteemme joukon ystäviä vuosien varrelta, jotka kokoontuvat ystävänsä polttareihin. Viimeistä kertaa. Nämä tosin ovat jo kymmenennet polttarit kyseiselle ystävälle. Ja joka tosin itse on ollut kuolleena jo joitakin vuosina. Mutta ihan tavallisista aineksistahan ei kirjailija lähde liikkeelle yleensä muulloinkaan.

 

Kesäisen viikonlopun aikana ennätetään päivittää kuulumisia, kisailla perinteinen kisa, jossa tällä kertaa on kyllä huomattavasti suurempi potti voitettavana...hoitaa parisuhteen asioita ja pilatakin muutama parisuhde, luoda ehkä uusikin, nähdä lapsen ensi konttaus, saunoa, juoda, syödä, saunoa, juoda...

 

Tunteet ovat näillä miehillä pinnassa ja pinnan alla; iloa, kateutta, surua ja syyllisyyttä riittää jokaiselle. Miesten keskinäinen ystävyys näyttäytyy yhtä sekalaisena kuin olisi vastaava naistenkin viikonloppu varmaan onnistunut tuomaan esille. Miesjoukon organisaattorina on toiminut jo vuosia Maija, häneen he kaikki ovat tottuneet luottamaan, mutta nyt on Maija suunnitellut elämää suuremman yllätyksen...

 

Kyllähän Lipastia kannattaa lukea. Tämä teos oli varmastikin parhaasta päästä. Tekstin joukossa vilisi kuolemattomia oivalluksia, kelpo aforismeja elämästä, ne olisi jopa kannattanut noukkia sieltä seasta ylös, koska kummasti ne unohtuvat lukemisen jälkeen.

 

 

 

Ne, jotka ymmärtävät kauneutta

Jojo Moyes on kyllä taitava kirjoittaja ja tarinan kuljettaja. Yksikään lukemani romaani, joka on hänen "kynästään" lähtöisin, ei ole tuottanut pettymystä, päin vastoin. Tällä kertaa liikutaan kahdessa ajassa, ensimmäisen maailmansodan aikaisessa ranskalaisessa kylässä sekä kaksituhattaluvun alkupuolen Lontoossa. Yhdistävä tekijä on pieni taulu, Sophien muotokuva, jonka vaiheita romaani lähtee aukomaan. 

Taitavasti kerrottu tarina tuo eteen arkipäivän sodan jaloissa, selviytymiskamppailun tavallisten ihmisten elämässä, vaikka varsinainen rintama ei ihan vierellä olekaan. Kaikesta on puutetta, miehitysjoukot määräävät elämisen tahdin ja säätelevät ruoka-annoksetkin.
Lukija kyllä ymmärtää millä ehdoilla Sophie pitää perheensä puolta ja miettii ratkaisuja pärjäämiseen. Saksalainen komendantti viehättyy muotokuvasta ja alkuperäisestä muotokuvan kohteesta. Sophie on vaikeiden valintojen edessä. 

Vajaan sadan vuoden kuluttua muotokuvan maalanneen miehen sukulaiset lähtevät käymään oikeutta taideteoksen omistuksesta. Onko muotokuva varastettu sodan aikana ja näin ollen kuuluisi palauttaa suvulle vai pystyykö nykyinen omistaja osoittamaan taulun liikkeet laillisiksi? Tarina siis kietoutuu taulun ympärille, mutta niin taidokkaasti kuvaten alkuperäisen omistajan elämää kuin myös nykyisen omistajan Liv Halstonin tilannetta, että tuntuu kuin kahden tuttavan elämän kulusta lukisi. Liv sai taulun huomenlahjaksi aviomieheltään. Nyt, nuorena leskenä, hän kokee ettei pysty luopumaan juuri tuosta yhdistävästä tekijästä mieheensä. 

Tästä on oikeastaan turha sanoa enempää. Se täytyy vain lukea.

Loistavaa, että sattumalta Helmet-lukuhaasteen kohdan "30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan" sai kuitattua näin nautittavalla lukukokemuksella!

Hammaskeiju

Antti ja Paavo Pasanen starttaavat koulutaipaleelle! Tutuksi tulevat Wilma-viestit ja IP-kerhot, vanhempainyhdistys ja opettajan yhteydenotot...pikaiset lähdöt kesken työpäivän hätäisten puhelujen jälkeen, sydän kurkussa kotiovelle saapuminen ja suljetun IP-kerhon autio pihamaa...

Voi niin on tutun tuntuista tuo Paavon koulunkäynnin aloitus! Ja niin totta sekin, että kun äsken pienen eskarilaisen ei tarvinnut vielä kovin paljon osata, niin yht`äkkiä kesäloman jälkeen pienen koululaisen täytyykin tulla toimeen omin avuin jo vaikka missä tilanteissa. Ja Paavollahan niitä tilanteita piisaa... 
Tosin isäänsä on poika tainnut tulla, sillä tilanteita tuntuu löytyvän myös itse Antille...helsinkiläiset poliisikonstaapelitkin tulevat tutuiksi gerbiilien kera!

Ekaan kouluvuoteen mahtuu onneksi myös ilonaiheita ja onnistumisia. Paavolla on kavereita ja vahva oikeudentaju, joka tosin aina ei helpota välien selvittelyissä. Mutta kyllä vuosi aika rankat piirteensä näille miehille näyttää. Onnenhetkien jälkeen mustia pilviä riittää. Kun omien ongelmien lisäksi Antti saa kantaakseen myös veljensä vastoinkäymiset, on väkisinkin pysähdyksen paikka. 

Todellisen elämän makuinen romaani Eve Hietamiehen käsistä jälleen. Huumoria ja tilannekomiikkaa riittää, mutta kieltämättä Antti syvemmissä vesissä tässä teoksessa seilaa kuin aiemmin. Ei niin kevyt luettava, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. 

Kuinkahan Paavon kouluvuodet jatkuvat? Teinielämää ei uskalla kuvitellakaan...

Helmet- lukuhaasteessa kohtaan 19 "kirja käsittelee vanhemmuutta".

Perintötila

Olipa mukava kuulla ja "tavata" taas pitkästä aikaa norjalaisen Neshovin tilan väkeä! Tuntuu kuin kuulumiset olisivat päivittyneet harvemmin tavattujen sukulaisten kesken! Suosittu Berliininpoppelit- trilogia on siis saanut kaivatun jatko-osan. Aika kauan Anne B. Ragde aluksi kertoilee tanskalaisperheen Krummen ja Erlendin kuulumisia ennen kuin tarina etenee perille Perintötilalle, toki tärkeää oli kuulla heidän suloisista lapsukaisistaan ja synnytyskokemuksistaan. Torunnin tie takaisin Neshovin tilalle vaatii aikaa ja suuria päätöksiä, mutta näinhän sen kuuluikin mennä. Ja ihana kuulla, että vanhuksella on vihdoin asiat hyvin ja viihtyisät oltavat palvelukodissa. Ja sympaattinen hautausurakoitsija Margido...onneksi elämän pakasta nousee hänellekin välillä muuta kuin mustia kortteja. 

Jos et ole tutustunut vielä Neshovin tilan väkeen, niin suosittelen. Berliininpoppelit, Erakkoravut ja Vihreät niityt ovat trilogian aiemmin ilmestyneet osat. Sukutarina ei ole paikoin kaunista luettavaa, mutta tyylikkäästi kerrottua kyllä. Ja paras osa on tämä viimeisin, Perintötila. 
Jään odottamaan kuulumisia Torunnin ja Margidon yhteisen yritystoiminnan alusta. Ja olen melko varma, että Neshovin tilallakin vielä jotain tapahtuu. 
Eikö niin Anne B. Ragde?

Helmet- lukuhaasteessa tämä kirja pääsee ehdottomasti Erlendin ansiosta kohtaan 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

 

Parillisia ja parittomia

Jojo Moyes onnistuu jälleen tuottamaan miellyttävän lukukokemuksen, tällä kertaa romaanillaan Parillisia ja parittomia. Tätä teosta suosittelisin ehkä ensimmäisenä hänen tuotannostaan, jos et ole aiemmin hänen kirjoihinsa tutustunut. Kuuluisin tähän mennessä lienee Kerro minulle jotain hyvää. Koskettava se olikin, ilman muuta.

Yksinhuoltajaäiti Jess on ihmeissään rahapulan, lasten ongelmien ja koulutuksen, entisen puolisonsa ja vaikka minkä muun ongelman keskellä, kun tutustumme häneen kirjan alkulehdillä. Kun asiat lähtevät vyörymään, tapahtuukin sitten muutamassa päivässä merkillisen paljon asioita. Tapahtumien pyörteeseen ajautuu vähän vahingossa mukaan myös rahamies Ed, joka kaipaa pientä aikalisää omaan elämäänsä. Tarina etenee varsinaisena road moviena kahden aikuisen, kahden lapsen ja jättikoiran matkatessa henkilöautossa kuuttakymppiä Etelä- Englannista kohti Skotlantia... Matkan aikana moni asia näyttäytyy uudessa valossa, uusia lehtiä kääntyy ja ovia avautuu. Ja niin käy, kuten välillä oikeassakin elämässä, löytyy uusi ratkaisu, kaikki näyttää hetken hyvältä, kunnes tapahtuu jotain uutta odottamatonta ja pakka hajoaa jälleen.

Romaaniin mahtuu paljon aiheita; kiusaamisesta erityislahjakkuuteen, taloudellisista vaikeuksista sijoitustuottoihin, yksinäisyydestä uusiin ihmissuhteisiin. Mutta vahvimpana kaiken keskellä ja yllä vaikuttaa usko hyvään, usko parempaan, usko siihen, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus myös onnistua omassa elämässään. Helmet-lukuhaasteessa sijoitin tämän romaanin kohtaan 11. Kirjassa käy hyvin. Lopulta kuitenkin. Ihana kirja.