Isä, Will, on luvannut äitinsä menettäneelle tyttärelleen, että hän ei koskaan jätä tytärtään, mutta elämä on arvaamatonta ja eräänä päivänä Will huomaa onnettomuuden jälkeen seuraavansa sivusta, kuinka häntä itseään yritetään turhaan elvyttää. Koskettava lähtöasetelma ja mielikuvituksellinen jatko on luvassa tässä Robertsonin, ymmärtääkseni ensimmäisessä, romaanissa.
Omalla tavallaan kirja pohtii myös oikean ja väärän eroa, valintojen merkitystä, ihmiselle itselleen ja toisille. Onnekseen kirjailija ei sorru kutsumaan kuolleita hahmoja enkeleiksi, vaan kutsuu heitä hengiksi, itselleni tuo oli lukiessa jotenkin merkityksellinen seikka. Se toi tarinaan ehkä tarvittavan ripauksen mahdollisuutta; voisiko näin jopa oikeasti tapahtua?
Kirjassa on haikea vire, kansitekstissä kirjailijaa verrataan Jojo Moyesiin ja John Greeniin...ehkäpä jotain tyylillisesti samaa heissä voisi ollakin.
Juonesta olisin itse jättänyt lopun tapahtumista jotain pois, joskus vähemmän voi olla enemmän, mutta siellä ne tragediat nyt odottavat perhettä... ja kaikesta selvitään.
Kannattaa lukea, mutta älä pahoita mieltäsi oikeaoppisuuden puuskassa.
Romaani taitaa kuulua syksyn uutuuskirjoihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti