Anna Gavalda kirjoittaa persoonallisesti ja omalla tyylillään. Hänen tekstinsä on henkilöiden vuoropuhelun ja tapahtumien paikan tarkkaa kuvausta, usein lyhyestä ajallisesta jaksosta. Lukija pääsee ikään kuin henkilöiden iholle seuraamaan tilannetta aitiopaikalta.
Pokkaripainoksessa Ihanaa elämää on kaksi Gavaldan teosta: Lempi ei ole leikin asia sekä Parempaa elämää.
Ensimmäisessä kirjassa Billie kertoo omaa ja ystävänsä Franckin tarinaa kouluajalta muistellen menneitä tapahtumia jouduttuaan onnettomuuteen vaelluksella. Yöllä tähtitaivaan alla on aikaa tilittää pikku tähdelle elämäntarinaansa. Rankkaa elämää eläneen Billien hyvät muistot kietoutuvat Franckin kanssa vietettyihin päiviin.
Olin lukenut tuon kirjan jo pari vuotta aiemmin. Muistin lukeneeni sen, mutta en muistanut siitä mitään. Tarinassa mikään ei tuntunut tutulta, mikä tuntui todella oudolta; yleensä juoni tai henkilöt palautuvat lukiessa kuitenkin mieleen, nyt niin ei käynyt. Ainut mikä tuntui tutulta oli kirjan alkuperäinen kansikuva. Nähtävästi tarina ei ollut koskettanut minua millään lailla. Pitäisiköhän testata tarina lukemalla se vielä uudestaan parin vuoden päästä...?
Kirjassa Parempaa elämää kerrotaan kahden eri henkilön päivästä; ensiksi vuoron saa Mathilde ja jälkimmäisessä osassa ääneen pääsee Yann. Mathilden tarinassa suurista rahoista ja käsilaukun hukkaamisesta kiertyy merkillinen tapahtumasarja, joka muuttaa Mathilden elämän. Päätös on ennakoitava, mutta samalla yllättävä. Gavaldan tyylinen.
Yannin tarinasta pidin. Sen viipyilevä tunnelma, syvällinen pohdinta ja lopun ratkaisu jätti tarvittavan hyvän mielen, mikä jäi puuttumaan aiempien henkilöiden osalta. Loppu hyvin siis, kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti